keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Kesä vauhdissa

Kyllä se vaan tämäkin kesä lähti käyntiin. Oikeastaan lähti vissiin liian kovaa käyntiin viime viikolla, koska lämpö tai oikeastaan helle loppui parin mahtavan päivän jälkeen ja sitten olikin muutaman päivän pieni jääkausi. Tällä viikolla kelit ovat suosineet erilaisia urheiluita kuten Suvi-iltaan reenaamista ja pesäpalloa. Luukas osui lähes joka kerta palloon! Taitaa olla poika perinyt palloilugeenejä joltain suunnalta?

Kesän ykköslaji on kuitenkin ties monettako kertaa MÖLKKY. Iskä ainakin tykkää kiljahdella riemusta antaessaan joskus muidenkin voittaa.






Mitäs muuta tässä on tapahtunut. No ainaski ekat uudet perunat on syöty ja käyty Nellyn synttäreillä Tammelassa. Näistäkin tapauksista muutama kuva.



Ja kaaakku nimittäin maistui! Mutta onhan äitsyli-Lotalla rautainen kokemus paakkelsien pyöräyttelyistä. Hyvää Synttäriä vielä kerran Nelly!

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Kesäkelit

Perkules kun nää kuvat ei suostuneet tällä kertaa menemään tarinan etenemisen kannalta loogisessa järjestyksessä. Eli jos haluat katsella Viholaisen perheen kevätkertomusta aikajärjestyksessä aiemmista tapahtumista nykyhetkeen eli aikajanalla vasemmalta oikealle niin aloita alalaidasta. Mikäli et ymmärrä mitä edellä on kirjoitettu tai et osaa lukea niin katsele kuvat ihan miten itse haluat.




Mutta sitten aloitetaan. Tälläisiä riemun hetkiä koki Otto-Aaron Oskari eilen syödessään tortelliineja ja jauhelihasoossia.





Kummityttömme Miisa oli vierailulla ja oikein yökylässä eliskäs kunnon visiitillä alkuviikosta. Hauskaa riitti serkkupoikien kanssa telmiessä, mutta valitettavasti vierailu meni hieman pipariksi yöllä. Tapahtumat alkoivat Miisan nähtyä vierashuoneessa Kettu Repolaisen ja Mato Lierokaisen. Arvaahan tästä jo yksinkertaisempikin lukija että moiset näyt saattoivat johtua vain Pöpö Virusmuksesta. Ja seuraavana päivänä valkotakkinen kansanparantaja diagnosoikin pipin joka nosti myös kuumeen.






Luukas Onni Viljami on käynyt koko kevään ajan iskän ja Mamma Miian kanssa Hipporasteilla. Viimeisin palkinto olivat Dominopalikat. Niitten kanssa on kiva pelata.




Äitienpäiväpöydästä ei ruokaa puuttunut! Jumaleissöns, mutta meidän perheessä on turvottu kevään aikana äiteen kiskoessa yhä uusia herkkuja kainaloistaan!!!


Kukku mikäs se siellä ON?





Ja nyt on kelien kunniaksi pidetty kesälomaakin. Mitäpä niillä keleillä tekee, jos vain sisällä nyhjää?






Äitienpäiväkorttia ihmettelemässä. Luukaksessa virtaa aito taiteilijaveri.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kevättä rinnassa

Mikael möyhentää pizzaa hiihtokauden päätöksessä. Sitten reeniä kans ettei lihota pelkästään!

Tarjoilija! Seuraava ruokalaji! Lisää ruokaa mylvi mumma!


Ei siellä omassa sängyssä ja yksin viitti aina olla kun muilla on yhteistä kivaa niin minäkin tulen. Ei kerrota äiteelle!



Poijjaat virtuaalisen aktiviteetin parissa.


Vapaamatkustaja Otto Suuri.

Kevät talkoissa tuuli niin paljon, että tairettiin saada räkätauti.

Otto on hyvällä tuulella heti aamusta.


Vähän lisäselvitystä vielä ylempiin kuviin:

Viime kertaisen blogituksen jälkeen ovat lumet lähteneet ja paljon muutakin keväistä tapahtunut. On aloitettu pyöräilykausi ja pihatöitä on tehty. Sitten ollaan käyty Aksun synttäreillä.

Eilen Luukas oli elämänsä ensimmäisillä Hipporasteilla. Luontevaa jatkoa Hippo-hiihdoille. Katsoppa kuvia edellisen kappaleen tapauksista ettei tarvitse hiki hatussa kirjoittaa.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kevään hurmaa











Blogittajat on olleet talviunilla, mutta nyt alkaa olla kevättä rinnassa. Tänään oli hieno keli.










pihalla on liukasta etenkin saappaat jalassa.



















Takapihalla on lunta yllättävän paljon vuodenaika huomioiden.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Hippohiihdot

Koko viikko ollaan iskän kanssa hiihdetty ja voideltu suksia. Tämän päivän Hippohiihtoja odotin kuin kuuta nousevaa. Tämä siitä syystä että haluan saada hiihtopokaaleja, mitaleja ja numerolappuja.


Into kilpailemiseen oli niin palava että Hippohiihtojen lisäksi osallistuin vielä Kaikulan kansainvälisiin iltahiihtoihin joissa oli huomattavasti pankin kisoja paremmat palkinnot. Ja seuraavaksi hieman kuvamateriaalia päivän hiihtoriemuista.































Niin ja ne kaikkein tärkeimmät eli tulokset. Nehän kuitenkin ne tärkeimmät on. Jossiteltavaa jäi kisan kulusta jonniin verran. Eräs jossittelun aihe oli pieni lähtönumero ja hiihtokisassahan on perässä lähtijöillä tunnetusti etu.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Synttärit ja paljon muuta


Parin viikon tauko blogituksessa on aiheuttanut varsinaisen uutistulvan. Yritetään siis kertoa mahdollisimman paljon jutuista joita on tullut tehtyä viime aikoina. Aloitamme kuitenkin tämänkertaisen lähetyksemme hampaidenpesulla, koska on ilta ja hampaat pitää pestä ennen nukkumaan menoa. Tosin tuossa rappukuvassa ollaan vasta matkalla yläkertaan. Mutta oikealla tiellä ollaan siis!















No tuo toinen kuva jo osoittaa että kyllä hampaat ovatkin meillä päin hyvässä hoidossa. Hieman kärsimykseen viittaava ilme ei kuitenkaan ilmennä sen suurempaa tuskaa vaan kyse on keskittymisestä vaativaan suoritukseen.


Otto esitteli seuraavaksi minkälaisessa kopissa on mukava yönsä viettää. Huomaa viihdykkeiden suuri määrä. Äidin huomautus: aitaamaton nukkumispaikka ei ole mahdollinen yksilön vilkkaista elintavoista johtuen. Sivullisia kehotetaan välttämään aitauksen lähellä liikkumista mm. lentävistä kassakoneista johtuen.








Sitten tämän viikonlopun tapahtumiin. Tänään käytiin Maisa-serkun synttäreillä. Ja olihan siellä Miisa ja Mallakin joiden kanssa Otto-Aaron tulikin hyvin juttuun. Maisan kakussa oli hieno Hello Kitty-kuva!!!

Mitäs muuta. No ensi viikko ollaan vielä Maisan ja kumppaneitten kanssa samassa hoidossa ja sitten Sitakka tekeekin campäkin synttärireissunsa jälkeen.

lauantai 31. tammikuuta 2009

Hommia

Tässä on viime aikoina paiskittu hommia urakalla. Etenkin Luukas on porannut ja sahannut puuta enemmän kuin koskaan. Pientä puruahan siinä syntyy, mutta sitten on aina iskän kanssa imuroitu joten siinähän tulee aina hoidettua siivouskin. Otto se on keskittynyt enemmän noihin muuttohommiin. Se jatkuvasti siirtää tavaroita paikasta toiseen. Varsinainen ikiliikkuja tuo Ottomaani.

Tänään käytiin Jokioisilla mammalla ja papalla kylässä. Siellä jatkuivat puutyöt niinkuin kuvasta näkyy. Huomata kannattaa muista kuvista hieno talvipäivä. Aurinko, lumi ja Pakkanen nostivat FIILIKSEN huippuunsa!

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Hyvää syntymäpäivää!

Tänään on Luukaksen neljä-vuotissynttärit. Synttäreitähän on vietetty jo viikon verran. Viime viikon lauantaina kävi Mumma ja Kari-paappa sekä Aksu. Miksahan oli meillä useamman päivän hiihtoleirillä.

Perjantaina kävi jokioisten Mamma ja Pappa sekä tietenkin Karkki-pappa ja -mamma. Sitten oli tietty Sasu-enokin ison perheensä kanssa kyläilemässä.

Seuraavassa kuvassa on Minna-täti ja Henna-serkku ja sitä seuraavassa kuvassa vasemmalta lukien Liisa, Oiva ja Sasu.














Kynttilöitten puhaltaminen oli kovaa hommaa. Etenkin kuin äiskä oli hommannu semmoset superkynttilät joita ei meinannu saada millään sammumaan.


















Tänään vielä pitäis tulla kylään Keke ja Ellu sekä Sanja tyttöjen kaa. Eli MAISAKIN TULEE!!! JIPII!

maanantai 12. tammikuuta 2009

Kuulumisia


Vuosi on lähtenyt ihan mukavasti liikkeelle. Räkätauti alkaa olla takanapäin ja seuraavaa odotellaan.

Toissa viikonloppuna käytiin Hollolassa isomammaa onnittelemassa 89-vuotispäivän kunniaksi. Mamma muisti meidät pojjaat yllättävän hyvin.

Isomammalla nähtiin useampia äiti-Saanan tätejä samalla kertaa.

Tämä viikonloppu menikin mukavasti kun Miksa oli monipäiväisellä vierailulla ja nukkuikin meillä! Ja Miksa leikki mun raktoreilla. Ja sitten me käytiin Tammelassa hiihtokisoja seuraamassa. Miksa hiihti hyvin! Tästä linkki tuloksiin.

Viereisessä kuvassa on Kari-paapan raktori jota kävin katsomassa. Sitä on maalattu ja puunattu jo monta päivää!

torstai 1. tammikuuta 2009

Vuoden toinen blogitus


Ottohan se vasta aktiivinen Joulun viettäjä onkin ja ennenkaikkea Otto kantaa asunsa ylväästi!